torstai 14. heinäkuuta 2011

To 14.7 Atlantin rannat ja Le Mont Saint Michel

Olimme jo eilen päättäneet, että tälle päivälle olisi ohjelmassa pidempi päiväretki ja otsikon saari oli kiehtonut meitä jo pitkään. Olimme illalla yrittäneet bongata hyvää rantsupaikkaa luostarisaaren lähistöltä siinä täysin onnistumatta, joten onneksi Alison vinkkasi tähän tarkoitukseen pienet kylät Carolles ja Granville, jotka sijaitsivat vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä St Michelin saarelta.

Lämmin ja aurinkoinen päivä osoittautui täydellisen sopivaksi rannalla loikoiluun (Heini) ja tyttöjen kanssa uimiseen ja simpukoiden keräilyyn (Timo). Atlantille tyypillinen tuulikin oli vaimentunut. Carollesin ranta oli todella kaunis eikä liian turistoitunut. Rantaviiva oli paennut vuoroveden mukana pitkälle, joten Timo ja tytöt saivat juosta useita satoja metrejä ennen veteen pääsyä. Eväiden lisäksi täydensimme myöhäistä lounasta kahveilla ja jäätelöllä. Rannalla oli sen verran mukavaa viileiden päivien jälkeen, joten raaskimme lähteä luostarisaaren suuntaan vasta viiden tienoilla.

Tie Carolless’sta mutkitteli välillä rantaa pitkin ja välillä kylien läpi. Matka meni mukavasti ranskalaisia ja panineja mussuttaen. Le Mont St Michel pilkotti keskellä merta jo pitkän matkan päässä. Alisonin neuvoa noudattaen saavuimme perille vasta, kun suuret turistimassat olivat jo poistumassa saarelta. Opaskirjan mukaan turisteja käy täällä vuosittain yli miljoona, eikä todellakaan syyttä.

Saarelle pääsee tätä nykyä siltaa pitkin, mutta nousu- ja laskuvesi tekee saaresta edelleenkin erittäin maagisen ja melkein saavuttamattoman tuntuisen. Vesi nousee 10 km tuntivauhtia ja huipulta katsottuna keskeltä merta näkee myös pyörteen, josta vesimassat lähtevät nousemaan takaisin ympäröiden saaren ja jälleen aamulla paljastaen saaren niin, että sinne voi kävellä. Luostarin perusta on jo vuodelta 708, mutta se nousi nykyiseen korkeuteensa 1300-luvulla. Saari on rakennettu pyramidin muotoon niin, että luostari nousee alhaalta ylöspäin kohti huippua niin, että seinämät toimivat samalla linnan muureina vihollisia vastaan. Luostarin pyhimys, arkkienkeli Mikael, kohoaa luostarin katolla kädessään miekka ja toisessa kädessä vaaka. Opaskirjan mukaan: ”To Medieval man living in expectation and dread of the hereafter, Saint Michael was the one who led away the dead and put their souls in the balance on the day of the last judgement.”

Ehdimme juuri viimeisinä luostarin sisälle maksettuamme happamalle rouvalle pääsyliput kello minuuttia vaille kuusi. Myöhäinen kierros teki vierailusta oikein mukavan, koska luostarissa oli meidän lisäksi vain kymmenisen ihmistä ja saimme hienoja valokuvia, kunhan odotimme ensin kaikkien poistuvan eri huoneista. Tytöille luostari oli myös ihmetyksen aihe, koska se toimii edelleenkin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Yritimme myös selvittää tytöille nunnien, munkkien sekä paikan tarkoitusta siinä todellakaan onnistumatta. Lopputuloksena yksinkertaistetulle viestille oli Lauran kommentti: ”Äiti, mutta mitä ne munkit ja nunnat ihan Oikeasti on ja mä en kyllä edelleenkään oikein tajua miks niillä on noi valkoiset mekot päällä!”

Luostari on alun perin rakennettu kahta tarkoitusta varten; rukoilua ja työn tekemistä hiljaisuudessa. Huoneita linnamaisessa rakennuksessa on useita ja lähes kaikista näkee ulos merelle. Erityisen kaunis oli ”the cloister” eli pylväikköjen reunustama puutarha. Espanjan Alhambrassa oli myös aika lailla samanlainen –tosin luonnollisesti monta kertaa suurempi. Luostarisaari toimi Sadan vuoden sodan aikana sotilaslinnoituksena ja 1800-luvulla vankilana.

Linna oli sen verran vaikuttava, että lapsetkin jaksoivat kiertää sen reippaasti näinkin pitkän päivän jälkeen. Erityisesti merimaisema jaksoi ihmetyttää tyttöjä. Takaisin talolle ajoimme jälleen Navin ohjaamana lähes kärrypolkuja. Onneksi matka kesti kuitenkin vain vajaan tunnin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.